2015/11/03

Black and White

Tapetit ovat ihania, sehän nyt on sanomattakin selvää. Tapetit ovat palanneet ihastuttavan voimakkaasti takaisin suomalaisiin koteihin, mikä on todella virkistävää. Vanhanaikaisuuden leima lienee väistynyt. Lopullisesti. K-Raudalla olen päässyt uppoutumaan entistä enemmän myös tapettien maailmaan ja siellä yhdeksi suosikiksini on noussut ehdottomasti ruotsalainen Eco Wallpaper.

Econ tapetit ovat laadukkaita ja helposti asennettavia kuitutapetteja, joissa myös hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Mallistot ovat monipuoliset, ja niistä löytyy mainioita vaihtoehtoja niin moderneihin kuin romanttisempiinkin sisustuksiin. Hiljan ilmestyneessä Black & White -mallistossa on keskitytty nimensä mukaisesti mustavalkoisiin sekä harmaisiin tapetteihin, ja nyt esimerkiksi Dimensions-malliston suosikkikuoseja saa myös mustavalkoharmaina. Pidän erityisesti siitä, että malliston kokoelmasta löytyy sopivasti jokaiselle jotakin - aina graafisesta kuviosta herkkään kukkakuosiin. Seuraavat tapetit listautuivat omiksi lemppareikseni juuri nyt. Erityisesti Therese Sennerholtin suunnittelema Brick puhuttelee yksinkertaisella kauneudellaan, samoin herkkä Seagrass-kuosi.

Brick.
Lissabon.
Uneven Square.
Seagrass.
Rosegarden.

Tarkemmin pääset tutustumaan koko mallistoon täältä.

Säväyttikö jokin sinua vai joko mustavalkoisuus on mielestäsi täysin out?

Ihanaa viikon jatkoa!

--
Miniversion in English: Wallpapers are here to stay! Have you already checked out Eco Wallpaper's Black & White collection or do you think that all black and white season is over for good?

Have a good one!

- Liisa


Kuvat/Pics: Eco Wallpaper.

4 comments :

  1. Tykästyin näihin tapetteihin kovasti, vaikka mustavalkoisuus onkin mielestäni OUT. Onneksi mustavalkoisen tapetin rinnalle voi yhdistää paljonkin sävyjä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, samoilla linjoilla mäkin tiukan ja pelkän mustavalkoisuuden kanssa. Out on. :) Mutta siinäpäs se juju, kuten Karin totesitkin, eli mustavalkoiseen voi yhdistellä kaikkia ihania sävyjä ja pehmentää vaikutelmaa. :) Eco Simplicity on muuten aivan valtavan ihana kokoelma. Pehmeitä luonnollisia sävyjä ja sinistä!!! Aah!

      Delete
  2. Ihania. Liisa APUA, hukun parketteihin ja laattoihin... En osaa valita niitä oikeita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen ihan "tapettihullu" ja voisin viettää kaiket päivät tapetteja ihaillen (ehkä sitten eläkkeellä...). :D Ja Terhi, ei hätää, ehkä pieni konsultaatio selkeyttäisi asioita ja helpottaisi päätöksiä ja kokonaisuuden yhteenvetoa? :D

      Delete

Ilahdun kommentistasi!